I tried... and now i'm tired

Annat parhaasi ja sekään ei riitä. Tunnet olosi hylätyksi ja vihatuksi, tahtoisit vain vajota tai käpertyä pienelle kerälle ja itkeä. Tältä elämäni tuntuu, helvetisti alamäkiä ja liian raskaita ylämäkiä.
Tunnen epäonnistuneeni tyttöystävänä, ystävänä, lapsena ja ihmisenä.
Pelon sekaisia tunteita siitä kun poika kenestä välität kertoo juttelevansa hyvän kaverini kanssa. Tiedän että se ei jää tähän, kun kerran vielä epäonnistun hän vaihtaa minut toiseen. Olen ollut pelkuri ja ahdistunut rääpäle, olen kieltänyt ettei minuun saa koskea sillä olen ilmaa. Paripäivää sitten hän teki erittäin selväksi sen että on kyllästynyt minun ainaiseen pelkuruuteen, ja siihen etten uskalla rakastaa. Mutta miten sanoa että en osaa rakastaa enkä tiedä miten sen tehdä, ja miten voi olla lähellä ihmistä jos pelkää että jo pieni kosketuskin tuhoaisi hänet ja olisin yksin.
Kerroin tänään hänelle että haluan yrittää olla parempi ja keskittyä suhteeseen. Koska jo 2 vuotta kestänyt suhde on muokannut normeja joita täyty noudattaa ja joita ilman en voisi elää.

Mutta ajatus siitä että jonain päivänä joutuisin riisumaan paidan hänen edessään, se pelottaa. Hän näkisi kaikki mitä häpeän, kaikki elämän jättäneet arvet ja mustelmat. Entä jos hän ei rakastaisikaan minua enään jos näyttäisin todellisen minäni. Sen pienen tytön joka on miljoonina pieninä palasina ja kaipaa apua, mutta on liian heikko ymmärtämään sitä.

Mutta nythän on pääsiäisloma! Miksi murehtia?
Kaverisi lähtevät laivalle ja sä olet kotona, mikset mene mukaan?
Eiku niin eihän sua pyydetty.
Kaverisi pitävät myös tyttöjenillan, miksi et mene sinne?
Ainii eihän sua kutsuttu sinnekkään.

Mä oon aina viimeinen vaihtoehto, valinta kun parempaa ei löydy. Turha nukke jonka voi heittää nurkkaan pölyttymään ja ottaa sen sieltä pois kun muut nuket kyllästyttävät. Olen se kausikaveri, se nolo jota ei pyydetä ikinä mihinkään. Se sattuu.

Mulla oli ennen oma lemmikki johon pystyin turvautumaan, se jolle kerroin kaikki salaisuuteni. En ikinä ollut yksin, hän oli aina luonani. Mutta viikon päästä tulee tasan vuosi siitä kuinka hän nukkui pois mukanaan kaikki salaisuuteni ja murheeni. Rakas pieni frettini, pieni karvainen vauvani. Toisinaan kun olen ainoa hereillä oleva ja kuulen rahinaa, kuvittelen että hän on palannut hakemaan minut pois. Kuvittelen kuinka pienet käpälät painautuvat vasten poskiani ja kuinka mehiläisvahan tuoksuinen pieni eläin vie minut pois, kauas kaikesta tästä pahuudesta.

Jos en joku aamu enään herääkkään ja ette kuule minusta, voitte olla varmoja siitä että hän on palannut vihdoinkin luokseni.

Rakkaudella, Lasienkeli