34.

 Kaikki ei aina mene niinkuin on suunniteltu. Ei työt, ei arki, ei kaverisuhteet, ei rakkausjutut. Elämä on aina yhtä ympäripyöreää pettymystä, jossa kerta toisensa jälkeen saa pettyä. Mutta jostain syystä sitä aina nostaa päätään kaikesta huolimatta. 

Sanotaan, että me ollaan synnytty selviytymään. Väärin. Me pakotetaan itsemme kaikesta paskasta huolimatta ottamaan iskut kasvoillemme ja tyytymään tilanteeseen, joskus jopa käännämme toisen posken. Se tuntuu pahalta, sillä aina ei todellakaan ole niin. Kuka päättää kenelle kaikki paska aina kaatuu niskaan, miksi tuntuu että se on aina se yksi ja tietty henkilö. Onko epäonni korttitalo? Koska yhden negatiivisen asian seurauksena tuntuu aina leviävän koko pakka pitkin poikin. Minkä takia aina toitotetaan lohdutukseksi sanoja  'kyllä se siitä' ja 'pian koittaa paremmat ajat'. Entä jos paha olo ja epäonni on kroonista. Mitä jos siinä ominaisuuksien ruletissa minä sain osakseni Aku Ankan sinnikkyyden, mutta myös huonon tuurin? Mitä jos kohta huomaan kahlaavani kaulaa myöden paskassa, onko se minun syytä vai saanko syyttää jotakin muuta?

Mutta miksi me kestetään se? Minkä takia olemme joillekkin lojaaleja ja ihania, kuin taas joitakin me halveksimme katseellamme ja luomme odotuksia asioista. Minkä takia käytämme sanaa pettymys, jos puhumme samassa lauseessa henkilöstä. 'Olen niin pettynyt sinuun'. Kenen vuoksi sinä muka elät, että olet velvollinen kuulemaan jonkun muun olevan pettynyt sinuun? Onko kenelläkään oikeasti edes sellaista mahdollisuutta, että voisi olla pettynyt jonkin toisen teosta. Tottakai saa olla harmistunut ja surullinen, mutta ettäkö pettynyt? Ei kukaan täällä pallolla elä kenenkään muun takia kuin itsensä. Me miellytetään itseämme, emme toisia. 

Jos ensikerralla joku kertoo sinulle olevasi jotenkin sellainen mikä ei heitä miellytä. Käänny ympäri ja jätä se oman 'korkean' arvonsa kanssa kahdestaan. Sillä sinä elät vain kerran, sinä olet täällä vain miellyttääksesi itseäsi ja tehdessäsi itsesi onnelliseksi. Sinä riität ja sinä olet se minkä vuoksi sinä elät. 

~ Havupuiden helinä, neulasista lähtöisin, vihreän värin saadessaan, elon kanssa tanssiessaan, aina koittaa talvi. Ikivihreä, talven läpi sinnitellessään, muiden puiden kuollessa, sinä annat voimaa, sinä selviät, kunnes joku sinut kaataa. Pukee väreihin ja valoihin. Tuo lämpöön ja katselee kunnes kuolet, kunnes et ole enää vihreä ja täynnä eloa~