sunnuntai 15. elokuuta 2021

43.

Miniloma on lusittu, lähdin puoleksi viikkoa suomen pääkaupunkiin Helsinkiin ja voin sanoa, että se kävi kulttuurilomasta se. Jotenkin tuntui että tuli tarpeeseen vain olla ympäristössä jossa ei kävele hyvänpäivän tuttuja vastaan, sai syödä hoteellilla aamupalaa ja hetken vain olla.Kaikkien rahahuolien ja suurien menoerien jälkeen pystyi hyvällä omallatunnolla käyttämään sitä rahaa, kun kaikki tarvittava oli maksettu tältä kuulta. Vaikka huono omatunto painaakin siitä, että tuli syötyä neljä päivää ulkona illalliset ja sitten aamupalat hotellilla (en ole syönyt noin 10 vuoteen aamupalaa jos olen kotona). Hotelli oli todella hieno, meillä oli joku kingsize 2m x 2m parivuode kaverin kanssa ja oli satiiniverhoa ja ikkunalautaa jossa pystyi istumaan ja juomaan viiniä. Voin sanoa että elin hetken jonkun muun elämää. Sovittiin kaverin kanssa, että ei puhuta mistään töistä tai mistään negatiivisista asioista vaan otetaan tämä aika vain meille, ja jessus olin sen tarpeessa. Hetken sain olla oman elämäni kuningatar. Nyt on tili tyhjä ja levännyt olo.

Kotiin palatessani minua odotti taas muuttosavotta, tyhjä jääkaappi, vaaka ja arjen velvollisuudet sekä tieto tulevista hautajaisista. Voisin lähteä takaisin, mutta töitä on tehtävä ja velvollisuudet suoritettava.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen mielipide ja sana on tärkeä! Kerrothan minulle mitä ajattelet?