Nyt ollaan siinä pisteessä.

Ollaan tultu siihen pisteeseen että en tiedä enään mitä aijon tehdä. Ne pari vuotta kun esitin kiveä, ja olin tunteellisesti täysin kuoliossa, ne on ohi. En kykene enään tekemään mitään ilman että murrun. 

Yksi päivä tässä Turussa käydessäni yritin pyytää yhtä tupakkia tuntemattomalta, tilanne oli pelottava. Vienosti menin siihen sitten ja kysyin olisiko heittää yhtä, olin kerännyt kaiken rohkeuteni tähän.  Ajattelin vain et joo kyl se varmaa, kyl mä uskallan. Mutta sitten näin sen miehen kasvot, ne vääntyivät ivalliseen hymyyn ja hänen huulet vain liikkuivat siinä latoen suustan sammakoita ja iilimatoja. Lysähdin kerralla kasaan. Kaikki rohkeuteni, kaikki mikä mussa oli sen ajan vahvaa, valui siihen viereiseen sadevesi kaivoon. Tunsin kutistuvani, ja kutistuvani. Puristin kättäni taskussa niin että rystyset vuosivat verta ja mitään sanomatta käännyin ja lähdin takaisin hansaan. Pidättelin itkua, astelin läheisimpään kauppaan otin ensimmäisen vaatekappaleen jonka näin mukanani pukukoppiin ja pillahdin itkuun.

Aivan sama mitä joku mulle sanoo tai js siinä on hiukankin ivallinen äänen sävy niin hetkellinen kuolema on valmis. Saatan päivän aikana itkeä monta kertaa. Tänään koulussa kun sain rakkaaltani askin kun pyysin häntä sellaista hakemaan oli hän sitä aikasemmin käynyt jo tupakalla, minä siinä sitten viisaana tyttönä keskellä koulun käytävää pidättelen kyyneleitäni ja rupeen ajattelemattomasti vinkumaan sitä kuinka haluan hänen olevan enemmän kanssani. Käyttäydyn oikeasti kun mikäkin pikku kakara. Ei ihme jos kaikilla ennemmin tai myöhemmin palavat hermot kanssani.

Olen harkinnut että lopettaisin valittamisen ja yrittäisin kerrankin olla ihmisten mieliksi. 

Mutta miten se tässä mielentilassa enään onnistuu?

Jos tietäisin että joku tuttu lukee tätä, olen pahoillani.. Kaikesta mielipahasta mitä olen aiheuttanut, niistä ilkeistä sanoista joita olen sanonut, niistä turhista keskiyön keskusteluista joissa kerron vain että haluan kuolla ja en jaksa.. Olen pahoillani kaikesta. Oikeasti.. Antakaa mulle anteeksi ja voimaa selvittää mun kaikki ongelmat.

Tässä itkuntuhruisilla silmilläni en jaksa ruveta tarkistamaan tekstiä, joten ainakin se näyttää aidolta kun on kirjoitusvirheitä täynnä.