20.

Mä en tiedä miten mulla menee. Hyvin? Huonosti? Hyvin huonosti? Erittäin hyvin?

Henkisesti mulla ei mene kovinkaan vahvasti, kaamosmasennus tekee tuloaan ja näen elämästä vain ankeita puolia. Koen yksinäisyyttä, toivottomuutta, ahdistusta ja sitä tasapaksua elämää josta ei saa mitään irti. Toisaalta, eipä se sen hehkeämpää ole ollutkaan. Vuodenaika vain vahvistaa tunnetta siitä, että mistään ei tule mitään. Sain Snapchatin muistoissa tasan vuosi sitten tapahtuneen ghoustauksen ja siitä seuranneen alamäen, jolloin en voinut nukkua omassa sängyssäni edes, saatika voinut todellakaan hyvin. Nyt oltiin taas luisumassa samaan, olin päästänyt makuuhuoneeni siihen kuntoon, että vähän oksetti ja kirjaimellisesti sängynalustaa ei ollut putsattu KUUTEEN vuoteen. Olen 100% varma siitä, että siellä on kasvanut jotain joka on kyennyt itse poistumaan sieltä.

En ollut lakanoita vaihtanut 3-4 kuukauteen, lattia lainehti vaatteista, jokainen taso oli täynnä tavaraa. Se oli niin sotkuinen, että en enää edes välittänyt, en jaksanut, halusin vain nukkua. 

Eilisen vapaapäivän aloitin ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen enemmän kuin 5h nukutuilla yöunilla. Keitin kahvia hiljaisuudessa ja poltin aamun ensimmäisen savukkeen, kuuntelin lähipuskan lintujen kujerrusta kylpytakki päällä ja päätin mennä suihkuun. Pesin itseni ekaa kertaa 5 päivään. Istuin hetken ajan keittiössä kuivatellen varpaitani ja totesin itselleni hiljaa että nyt ei mennä samaan mihin viime vuonna. Nousin ylös, hulautin kahvin naamariin, puin ja aloitin siivoamaan. 

Siivosin piirun verran alle 7 tuntia. Olen itsestäni ylpeä. Olen myös ylpeä että kävin suihkussa. Ja että jaksoin tänään herätä töihin ilman väsymystä ja sitä tunnetta että en jaksa. 

Totuushan on se, että tämä on nyt vain pieni aalto tarmokkuutta. 

Mulla olisi niin paljon kerrottavaa, päiviteltävää, valitettavaa, muisteltavaa, mutta en koe olevani täysin selvillä itsekkään siitä mitä pääni sisällä tapahtuu.