18.

Miksi mä olen tälläinen?

Mä en ymmärrä, miten mieliala voi vaihdella niin rajusti kahden vuorokauden välillä.

Olen pettynyt itseeni, ahdistaa.

Mikään ei ole hyvin,

mua ahdistaa ajatus siitä että olen minä.

Tuudittaudun päivittäin ajatukseen siitä, että en elä tässä maailmassa.

Ulkona ja muiden ollessa läsnä olen se millaiseksi olen kuoreni rakentanut, pidän siitä. 

Mutta kun olen yksin, linnani hajoaa.

Muurit kaatuu ja olen alaston.

Haavoittuvainen, kukaan ei ole nähnyt sitä. 

Eikä saa nähdä. 

Vaikka olen monen ystäväni nähnyt itkevän,

monet ovat heitetty kotoaan pihalle, 

mutta mä olen aina auttanut. 

Muistan sen kuinka parhaimpiin ystäviini kuuluva kirjaimellisesti viskattiin kodistaan pois. 

Majotin hänet luokseni, nauroin sitä kun niin miehekäs mies tuoksui mun shamppoolle ja itki olkapäätäni vasten. 

Muistan kuinka ystäväni erosi silloisesta tyttöystävästään, 

hän tuli luokseni surun murtamana, annoin hänelle pörrösukat ja sanoin että et voi voida huonosti jos sulla on nämä jalassa. 

Nauroimme sitä, kuinka koomiselta 46 koossa mun 36 koon pörrösukat näyttivät hänen jalassaan. 

Miehetkin voivat itkeä.

Onko minullakin siihen siis lupa?