29. Kaikki ja vähän enemmänkin

 Tuotanoinni nii. En oikein tiedä että mistä aloittaa, sillä viimeisestä kirjoituksesta on pieni ikuisuus aikaa. Huhtikuuta se taisi olla, ja moni asia on muuttunut. En voi sanoa sitä, että olisin vakaammalla pohjalla kuin aikaisemmin. En voi sanoa sitä, että elämä on mutkatonta.

Mutta pitkästä aikaa voin sanoa sen, että nautin. Asiat on minulla ihan hyvin. Olen muuttanut, olen töissä, minulla on oma auto ja ehkä jotain sutinaakin. Mutta edelleen takaraivossa kolkuttelee se minäkuvan vääristynyt minä. Puolessa vuodessa ei ole edes ajatustakaan ollut siitä, että olisin pitänyt itseäni jotenkin parantuneena. Vitut. Olen pitänyt itseni vain niin kiireisenä, että millekkään ylimääräiselle ei ole ollut aikaa. Salaa ehkä toivoin, että koronakilot olisivat vain jokin myytti, mutta voi helvetti että on tullut syötyä epäterveellisesti ja paskaruokaa työreissuilla ja niinä harvoina vapaapäivinä kun olen kotona oleskellut tyhjänpanttina.  En mä kuitenkaan ole paisunut kuin hiivataikina, mutta lihonut kuitenkin. Toki myönnän että lihasmassaakin on tullut lisää fyysisen työn takia, mutta eipä tuo oma pelastusrengas mihinkään ole hävinnyt. Kuitenkin ollaan alle 70 kilon. Kuitenkin.

Aloitetaan nyt vaikka purkamaan alkukesää. Mulla oli se vuoden kestänyt selibaatti joka meni sitten katketakseen yhden känni-illan päätteeksi. Henkilö on saman ikäinen kuin minä, mutta vähän sellainen alkoholisoitunut, varsinkin nyt kun hänen ajokorttinsa on ollut menetettynä jo tovin. Ihastuin häneen palavasti, uudelleen. Ei ole ensimmäinen kerta, sillä olemme tunteneet jo useamman vuoden mutta tekemisissä olleet vasta viimevuodesta tiiviimmin. Hänestä olen varmaan joskus takavuosina tänne kirjoitellut jotain, mutta jääköön se unholaan.
Tänä vuonna olen korjaillut välejäni vanhoihin tuttuihin muutenkin, ja yksi niistä on minun tämän hetkinen kämppis. Olen hänen olemassaolostaan niin kiitollinen, sillä se energia ja välittäminen mikä hänestä ryöppyää on sanoinkuvaamaton.
Myös työkuviot ovat muuttuneet radikaalisti siististä istumatyöstä tapahtuma- ja turvallisuusalalle. Sillä olen niillä harvoilla tämän kesän festareilla asiakkuuden sijaan ollutkin töissä ja helposti ollut työvuorossa 23h putkeen ja itkenyt sisäisiä kyyneleitä siitä että sattuu kaikkialle ja vettä sataa ja työtunteja olisi vielä edessä. Mutta rakastan sitä.

Työpaikalta on myös tarrautunut mukaan mieheke, mikä sinällään on vähän ongelmallinen tilanne, sillä olen helposti ahdistuva ihmismieli jos tunnen oloni hiemankaan piiritetyksi. Emme ole yhdessä, meillä on kyllä juttua, mutta hän on 30. Minä 21. Asia ei muuten hätkähdyttäisi, mutta minulla on hänen lapsensa kanssa vähemmän ikäeroa mitä itse mieheen, tämä vähän mietityttää. Ja hän on erittäin clingy.
Silti toisinaan haikailen siihen keväiseen mieheen. Perkele että on hankalaa. Haluan että minua kohdellaan kuin paskaa, jotta voin itkeä hänen perään ja kokea oloni torjutuksi. En halua, että kukaan kohtelee minua kuin prinsessaa. Helvetti auttakaa nyt saatana.

No eiköhän kaikki selviä, aikanaan.

Tämän hetken tavoitteista, pyrin tiputtamaan edelleen painoa. Edes 65 kiloon, sekin jo lohduttaisi hieman, koska tuota selluliittia ja ylimääräistä rasvakerrosta on hieman kertynyt.

Mutta olen palannut takaisin, toistaiseksi. 

Kunnes häviän taas.