Ampukaa mut!

Ollaan taas siinä pisteessä kun loman jälkeen ollaan käyty koulua jo sen verran, että on ensimmäisten kokeiden aika. Tänään meillä oli Ruotsin koe ja no olen aina ollut erittäin huono kielissä, joten tämä koe ei mennyt aivan suunnitelmieni mukaisesti. Ensiviikko alkaa mukavasti englanninkielen kokeella, tiistaina on äidinkielen koe ja sitä rataa. Maanantaiksi pitäisi olla myös palautettuna yksi kirjaesitelmä. Yeah.. Right?!

Mutta sitten muuhun elämään.. Söin masennukseen, söin suklaata, keksejä, pitsaa tänään.. Enkä voinut oksentaa edes koska nukahdin.. Nukuin kahdesta kuuteen, on niin laiska olo. 

Enkö mä LÄSKI saa mitään aikaan?!?! ENKÖ?

Tekis vain mieli hypätä tosta ikkunasta alas ja painua kasaan kun luut rusahtavat poikki osuessaan maahan. Tai sitten viiltää ranteet auki. 

Huomaisko ketään jos en olis täällä enään? Huomaisko kukaan koulussa mun poistuneen ajasta ikuisuuteen? Entä vanhemmat? Veli? Sukulaiset? Paraskaveri?

Entä se kun ihminen jota rakastat ei rakastakkaan sinua, tai se ettei hän edes puhu sulle. Se sattuu, mutta se sattuu enemmän jos kuulet häneltä jotain kamalaa. Olen kokenut senkin, ja silloin opin olla rakastamatta, ihastumatta, tykkäämättä. En koe enään itään noista. Ei sitä ihanaa ihastumisen tunnetta kun mahanpohjasta kutkuttaa ja tekisi mieli hymyillä kuin sekopää. Ainoa mitä tunnen on yksinäisyys ja viha.

Joka päivä haluisisin lyödä, tuhota, polttaa, tappaa. Vain koska en tunne enään mitään. Vain koska olen kyllästynyt ihmiskuntaan, siihen miten me läskipallerot odotetaan kuinka tuhoamme maapallon.

Mä olen pahoillani niin monista asioista. Kaikesta mitä olen tehnyt, siitä miksi olen tälläinen. Lihava, agressiivinen olio.. Ei minua voi kutsua enään ihmiseksi. Vai voiko? 

Millainen on ihminen?

Ehkä jonain päivänä minäkin selvitän pääni, 

tai sitten joku muu tekee sen puolestani.

Olin hiljaa

Tulin kipeäski ja no tiedätte varmaan sen että kun on kipeä ja on koulussa sitä rästitehtävien määrää.

Vietin sitten ne terveenä olo ajat tekien niitä tehtäviä ynm. Mutta nytten on kaikki hoidettu ja täällä mä olen taas. Teidän riesana ja voin kirjoittaa murheistani jotka eivät teitä välttämättä kiinnosta.

Ruokailut menivät vähän niin ja näin. Välillä tuli paastottua ja välillä söinkin niiden päivien edestä ihan kiitettävästi. En ymmärrä sitä missä se itsekuri on.

Mutta nyt lupaan olla täällä kirjoittamassa. 

Voi ahdistus...

Mitä joululomalla yleensä tehdään? Laihdutetaan? Ja paskat vedetään sitä ruokaa niin että lopuksi vellotaan itsesäälissä ja ainoa mahdollisuus on oksentaa, mutta sekään ei onnistu. 

Niinkuin tänään olin ravintolassa. Arvatkaas mitä tilasin, salaattia? ei, ehei!

Söin XXL hampurilaisen johon mm. kuului; 3 pihviä ja rutosti pekonia. Kaiken kukkuraksi söin kaksi jälkiruokaa.. Mikä vitun läski mä oikein olen?

 Haluaisin ainoastaan oksentaa, mutta tiedän ettei se nyt tässäkohtaa auta koska siitä on jo kauan.. Kaikki on jo imeytynyt mun rasvaseen kehoon. Kuvitelkaa yksi kilo rasvaa, sellainen iso lohkare keltaista hyytelömäistä mönjää. Joka ruiskulla pumpattaisiin sun mahaan ja reisiin. 

Mun onnksi koulut alkaa pian ja pääsen takaisin rutiiniin, huh!

Mutta kun koulut alkaa mua pelottaa se että joku tulee ja tuputta sitä ruokaa, se että joku saa tietää ja että luovutan. Pahin pelkoni on tuottaa pettymys mun vanhemmille jotka ovat musta niin ylpeitä, vaikka keskiarvoni eivät hivele taivaita tai käytökseni ei ole aina mallikasta.

Entä jos en ikinä onnistu?

Entä jos häviän pelin?

Entä jos minusta tulee ruma, läski ja luuseri?

Entä jos mä kuolen?

Satutan itseäni,

ja olen taakka?

Kysymyksiä, niin paljon kysymyksiä joihin en saa vastausta.