Pakkanen puraisee poskea ja nenänpäätä. Hengitys höyryää.
Huurre on rakentanut kauniin kuvion ikkunanpieleen, auton ikkunat kimmeltävät
Syksyn kellastamat lehdet rutisevat jalkojen alla, pieni tuulenvire menee läpi liian ohkaisesta takista.
Hierot käsiäsi yhteen,
kiristät tahtia.
Huokaiset
Se oli kai siinä sitten.
Kello vierii eteenpäin tuskallisen hitaasti, tuntuu kuin aika ei menisi ollenkaan eteenpäin. Teet töitä jotka eivät toimenkuvaasi todellakaan kuulu. Heräät joka aamu zombina ja kiroat sitä että edes heräsit tänään. Kävelet autopilotilla töihin ja toimit siellä ilman sen suurempia ajatuksia. Yhden päivän vapaapäivä välissä ei tee muuta kuin hallaa, sillä et ehdi palautumaan. Työpäiväsi ovat pidentyneet ja istumatyö vaatii asioita joita et edes muistanut. Huokaus. Olen kokoajan väsynyt, uupunut, ja iloton. Päässä pyörii ajatuksia jotka eivät siellä saisi todellakaan liikkua, ja kaikki on hankalaa.
Se on uupumus joka nostaa päätään. Se joka on ollut kauan poissa, mutta kaiken viime aikaisien tapahtumien jälkeen möyrii syvältä sisuksistani vapaaksi. Se on tukahdutettua raivoa, surua, hämäriä ajatuksia ja itsensä kieltämistä. Ne ovat asioita joita yrittää pitää kauan itsellään, mutta loppujen lopuksi se taakka mitä kantaa on liian iso. Se on vaikuttanut ruokailuun, oman kehon kuvaan sekä ystävyyssuhteisiin.
Hyvällä omalla tunnolla vaikkakin pienillä valkoisilla valheilla sain junailtua itselleni 4 päivän vapaan. Se alkaa tänään, ja päättyy maanantaina. Se jos jokin tulee taas tarpeeseen. Nyt lupaan itselleni etten tee mitään asioita jotka eivät kuulu minulle, ja voin viettää vihdoin vapaat jotka eivät kuormita minua yhtään.
Voin olla tai olla olematta, voin sulkea puhelimen ja olla hiljaiselossa. Voin juoda litran viiniä ja kuunnella musiikkia. Syödä hyvin tai olla syömättä, ilman että tarvitsee miettiä vaikuttaako se päivän suorituskykyyn.
....
Palaan sorvin äärelle taas piakkoin, mutta nyt mä lepään. Luvalla ja rauhassa.
Kun pakotat itsesi tekemään asioita vaikka et jaksa. Et jaksa nähdä ihmisiä, ja alat kuuntelemaan heidän valitustaan siitä, että teet aina oharit ja et pidä kiinni asioista jotka lupasit. Tiedän.
Olen pahoillani siitä, olen sosiaalisesti sellainen ihminen, että käytän itsestäni joko 100% tai en ollenkaan, ja kun käytän sen 100% ihmissuhteisiini niin kulutan itseni sekä voimavarani loppuun ja tarvitsen aikaa latautua uudestaan. Se on turhauttavaa. Olen ikäänkuin luonut itselleni sellaisen muotin, johon on aina sovittava tai muuten en ole hyvä. Ja ihmiset kuvailevat sitä että olen aina niin iloinen. Hah, paskat. Huumori ja itseironia sekä kaiken heittäminen leikiksi on vain osa suojautumismekanismia jolla yritän pitää 'kaikki on ihan hyvin' roolini päällä.
Ja nyt mua vähän pelottaa, olen tietentahtoen hyppäämässä parisuhteeseen, tai jos sitä voi joksikin sellaiseksi kutsua. Juttu? Säätö? Ei ei säätö, niitä mulla on ollut viinan ja huumeiden täyteisinä aikoina, ei nyt. Mä olen järkyttynyt siitä, miten tämä nyt tähän meni. 5 vuotta haikailin hänen perään, tässä oli vähän kaikkea molemmilla; parisuhteita aikoinaan ja alkoholiin päin meneväisyyttä, sekä välimatka. Nyt on vain alkoholi ja välimatka. Olen hyville ystävilleni toitottanut että kattokaa vaan että mä olen se sinkku ystävä vuosien päästä joka tarjoaa hädän hetkellä olkapäätä ja pullollista viiniä. Ei, ei pullollista, vaan 3l viinitonkkaa. Joten en nyt oikein tiedä miten päin tässä olisi, en tiedä miten käyttäytyä, oikeastaan en tiedä mitä puhua, koska pieni sisäinen perfektionisti nostaa päätään. Todennäköisesti kun sanon jotain tyhmää häviän. Sekä se riittämättömyyden tunne joka on aina ollut.
Ajoinko mä itseni nyt syvään päätyyn ja aiheutan tahallani jonkun katastrofin? En tiedä se jää nähtäväksi.
Mutta sen tiedän, että vihaan aamuvuoroja ja viikonloppu sellaisia. ugh.
Vitun syksy. Kylmä, märkä, tuulista, pimeää, ankeaa. Perkele. Mulla on kylmä ja väsy kokoajan. Ja kaamosmasennus ja ankara kestovitutus lyö päälle tuhannen vaahteralehden voimin, jotka tippuu kuin neulaset maaliskuisesta joulukuusesta. VITTU. :)
Onneksi on viikonloppu, tämä tuli tarpeeseen.
