35.

Joulunpyhien jälkeen ja kaikkien rakkaiden tämänhetkinen olemassa olo sai mut yksi yö pohtimaan itseäni ja vanhoja tuttuja. 

Mitäköhän kuuluu heille joiden kanssa oli näissä piireissä tekemisissä ennen? Se on asia kun näistä piireistä lähtee, ei uskalla enää ottaa heihin yhteyttä. He ovat joko voittaneet itsensä tai hävinneet. Jokainen määrittää sanalle 'voittaminen' ja 'häviäminen' tässä kontekstissa oman tarkoituksensa. Se on kupla jota ei halua rikkoa, eihän kukaan haluaisi että menneisyydestä luiset sormet tarrautuisivat uudelleen olkapäähäsi, ihan vain kysyäkseen 'mitä sulle kuuluu?'. Kuuluin monien vuosien ajan ryhmään jossa oli läjäpäin tyttöjä painimassa samojen ongelmien kanssa, osan kanssa joskus näinkin, he olivat suurin tuki ja turva silloin, henkilöitä joiden kanssa kasvaa ja jutella asioista kun ei ollut ketään muuta. Monien vuosien ajan sieltä tippui porukkaa pois, jokainen omasta henkilökohtaisesta syystä. Nykyään kun avaan puhelimen ja katson ryhmiä, ryhmä on edelleen siellä. Poistuin sieltä joskus aikanaan, olisikohan ollut lukion ensimmäisellä vuodella ja siitä on vierähtänyt monen monituista vuotta. Seuraan osaa tytöistä joissakin sosiaalisissa medioissa ja he näyttävät voivan hyvin. En tiedä kunnolla, mutta ainakin toivon niin.

Samoin blogin puolella olevista ihmisistä joita joskus aikanaan tsemppaili ja seurasi, osa jatkaa edelleen, osa piti taukoa samalla tavalla kuin minä ja osa on hävinnyt. Sydämeni kipuilee joka kerta kun avaan jonkin vanhan blogin jota ennen seurasin ja jonka teksti tuntui siltä että hän olisi kuin toinen minä, on edelleen paikallaan mutta henkilö ei. Näissä tilanteissa ei ikinä tiedä mitä on tapahtunut, onko tullut äkkikääntö tavoissa ja matka kohti valoa, vai onko siirrytty ajasta ikuisuuteen.

Samoin se on saanut pohtimaan itseäni, ja omia ystäviäni. Muutin omaan asuntoon, toiselle paikkakunnalle. Ei se kaukana ole, mutta silti riittävän kaukana siihen että jos en omista syitä jaksaa pitää yhteyttä ja vaan olen, niin eivät he tiedä olenko välttämättä edes elossa. Olen kiitollinen heille jotka jaksavat päivitellä kuulumisiaan ja kysyvät minua erilaisiin rientoihin. Se saa minut tuntemaan kerrankin tärkeäksi. Mutta toisaalta takaraivossa on se ajatus siitä, että onko se vain sääliä. Olenko heidän mielestään jotenkin niin säälittävä tapaus, että he eivät kestäisi omatunnon kolkuttamistaan jos eivät pitäisi enää yhteyttä. 

Olen aina ollut omistushaluinen, ja se johtuu lapsuudentraumasta joka juontaa juurensa menetykseen. Yritän pitää ihmisistä kynsihampain kiinni ja loukkaannun jos heillä on joku muu kuin minä. En  tokikaan näytä sitä, koska tiedän sen olevan niin väärin kuin jokin asia vain voi olla. Vaan kidutan itseäni hiljaa asialla ja rankaisen itseäni siitä, etten voi olla täydellinen ja kaikkien rakastama. Vertailen 'korvaajaani' omiin fyysisiin ominaisuuksiin ja huomaan niin paljon itsessäni epäkohtia. Tavallaan henkisesti heitän lisää bensaa liekkeihin ja aiheutan itselleni sellaisen kuopan josta on vaikea kaivautua ylös. En ole sitä ikinä kenellekkään varmaan sanonut, ainakaan selvinpäin, sillä onhan se omalla tavalla aika sairasta. Ei ketään voi omistaa, ei kumppaneita, sisaruksia, vanhepia eikä todellakaan kavereita.

34.

 Kaikki ei aina mene niinkuin on suunniteltu. Ei työt, ei arki, ei kaverisuhteet, ei rakkausjutut. Elämä on aina yhtä ympäripyöreää pettymystä, jossa kerta toisensa jälkeen saa pettyä. Mutta jostain syystä sitä aina nostaa päätään kaikesta huolimatta. 

Sanotaan, että me ollaan synnytty selviytymään. Väärin. Me pakotetaan itsemme kaikesta paskasta huolimatta ottamaan iskut kasvoillemme ja tyytymään tilanteeseen, joskus jopa käännämme toisen posken. Se tuntuu pahalta, sillä aina ei todellakaan ole niin. Kuka päättää kenelle kaikki paska aina kaatuu niskaan, miksi tuntuu että se on aina se yksi ja tietty henkilö. Onko epäonni korttitalo? Koska yhden negatiivisen asian seurauksena tuntuu aina leviävän koko pakka pitkin poikin. Minkä takia aina toitotetaan lohdutukseksi sanoja  'kyllä se siitä' ja 'pian koittaa paremmat ajat'. Entä jos paha olo ja epäonni on kroonista. Mitä jos siinä ominaisuuksien ruletissa minä sain osakseni Aku Ankan sinnikkyyden, mutta myös huonon tuurin? Mitä jos kohta huomaan kahlaavani kaulaa myöden paskassa, onko se minun syytä vai saanko syyttää jotakin muuta?

Mutta miksi me kestetään se? Minkä takia olemme joillekkin lojaaleja ja ihania, kuin taas joitakin me halveksimme katseellamme ja luomme odotuksia asioista. Minkä takia käytämme sanaa pettymys, jos puhumme samassa lauseessa henkilöstä. 'Olen niin pettynyt sinuun'. Kenen vuoksi sinä muka elät, että olet velvollinen kuulemaan jonkun muun olevan pettynyt sinuun? Onko kenelläkään oikeasti edes sellaista mahdollisuutta, että voisi olla pettynyt jonkin toisen teosta. Tottakai saa olla harmistunut ja surullinen, mutta ettäkö pettynyt? Ei kukaan täällä pallolla elä kenenkään muun takia kuin itsensä. Me miellytetään itseämme, emme toisia. 

Jos ensikerralla joku kertoo sinulle olevasi jotenkin sellainen mikä ei heitä miellytä. Käänny ympäri ja jätä se oman 'korkean' arvonsa kanssa kahdestaan. Sillä sinä elät vain kerran, sinä olet täällä vain miellyttääksesi itseäsi ja tehdessäsi itsesi onnelliseksi. Sinä riität ja sinä olet se minkä vuoksi sinä elät. 

~ Havupuiden helinä, neulasista lähtöisin, vihreän värin saadessaan, elon kanssa tanssiessaan, aina koittaa talvi. Ikivihreä, talven läpi sinnitellessään, muiden puiden kuollessa, sinä annat voimaa, sinä selviät, kunnes joku sinut kaataa. Pukee väreihin ja valoihin. Tuo lämpöön ja katselee kunnes kuolet, kunnes et ole enää vihreä ja täynnä eloa~

33.

 Painosta en tiedä, jotain hieman 70 kg alapuolella, luulisin, toivon.

Pitkä aika taas vierähti, ja tähän aikaan mahtuu paljon ahdistusta ja alamäkiä. Pääsin pitkästä aikaa töihin alalle mistä nautin, pääsin tekemään töitä kehollani ja sain hetkeksi puserrettua itsestäni sen tarmon mitä jatkamiseen tarvitsee. Sain kehuja ja kuulin onnistumisestani. Porukkani oli tilattu kahdelle seuraavallekkin viikonlopulle, mutta eikö kaikki peruuntunut koronan takia. Vitun vittu. 

Onko liikaa pyydetty, että tapahtuma-alalla työskentelevälle maksettaisiin edes jotain tukia? Olisiko? Koska työkkäri, olet alle 25 vuotta ja ilman ammatillista koulutusta et saa tukea. Aa OKEI! KIITOS!

No ainakaan ei ole rahaa ylimääräiseen, niin ei tarvitse huolehtia siitä että tulisi syötyäkään mitään.