perjantai 20. maaliskuuta 2015

Miksi, mihin ja milloin?

Minkä takia olemme täällä?
Kuka sen päättää?
On kysymyksiä joihin emme tule ikinä saamaan vastausta, tai mahdollisesti joku tietää mutta ei pysty kertomaan.

Olen monesti miettinyt ihmisiä jotka ovat sokeita tai/ja kuuroja. Ovatko he nähneet jotain mitä ei olisi pitänyt? Entä kuuleet jotain sellaista joka ei sovi normaaleille ihmiskorville.

Entä miltä sinusta tuntuu että meitä ylempiarvoiet ja valitut ihmiset tietävät kaikkea mitä meille ei kerrota. Salaiset kokeilut, avaruuden oliot, mahd. sairaudet ja kaikki mihin välttämättä meidän mielikuvitus ei riitä.

Todelisuudessa meille kerrotaan vain pienen pieni osa siitä mitä joku muu saattaa tietää, ja yleensä vain murto-osa siitäkin. No oikeastaan se on ihan hyvä juttu, sillä ei joku blondi niitä tietoja tarvitsisikaan. 

Tähän voisin heittää että vain Jumala tietää, mutta koska en ole uskovainen se on turhaa.



Tähä voisin heittää kysymyksiä, miltä rakkaus tuntuu? ihastuminen? satuttaminen? pettäminen?
Miltä tuntuu menettää? kadottaa?....

Mutta miettikää kuinka helppoa elämä olisi jos kaiken tietäisi jo valmiiksi. 
Elämä on palapeli jonka jokainen pala on hukassa ja se pitää löytää erikseen.
Oppia virheistä... Tehdä lisää virheitä... Yrittää uudelleen.. Onnistua...
Myös pitää osata luovuttaa.





lauantai 14. maaliskuuta 2015

Valheita

Avaat suusi sanoaksesi jotain, mutta ainoat lauseet jotka päästät vapaaksi on valetta. Et kykene enään puhumaan totta. Valehtelet kaikille, ruoasta, elämästä, kaikesta, mutta olet liian sokea kokeaksesi omatunnon kolkutusta. Saatat päinnäköä lausua tajuttoman törkeitä valeita, ilman että ilmeesikään värähtää.
En voi sille mitään. Olen vain  tottunut valehtelemaan, en olisi lainkaan kiinnostava ihminen jos en valehtelisi. Se on minun pelastautuminen, minun turva.

Tunnen itseni aivan erilaiseksi. Voisin vain juhlia ja juoda. Satuttaa ja tuhota. 


Voisin kuvitella itseni tyttöystävänä, vitun paskana sellaisena. 
Miten mulla voi ola kavereita?
Miten joku jaksaa minua?
Miten mun vanhemmat eivät näe todellista minääni?
Miten kukaan ei huomaa millainen peto olen...
"Voisin vain murskata ympäriltäni kaiken kauniin"

Mikä mä olen oikeasti?
Olenko edes ihminen?
Vai olenko ihmiskunnassa tuotettu kokeilu jonka avulla pyritään luomaan hirviö?


Koulussa eilen kaikki kyselivät miksi minun pupillini olivat lautasen kokoiset. 
Totuus oli etten tiedä, mutta silti he kyselivät vedänkö jotain, 
musta tuntuu että ihmiset alkavat humata että en ole enään se syrjäytynyt lapsi. 
Huomaan että kulissini alkavat säröillä ja ihmiset huomaavat todellisen minäni vähitellen.