44.

 Viime punnituksesta on aikaa. Olen aika pitkälti elänyt kesän pää perseessä tehden töitä ja jaksaen eteenpäin päivä kerrallaan. Kaikkea ei niin kivaa on tapahtunut, joka taas on aiheuttanut takaraivossa 'hälläväliä olotilan' ja se saa mut ahtamaan itseeni ruokaa, herkkuja, limuja kaikkea niin paljon että itseänikin jo ahdistaa ajatus. Vaa'an numero näytti 80 kiloa. Tasan 80. Mä olen lihonut vuodessa 20 kiloa. KAKSIKYMMENTÄ. 

Tottakai mä olen sentiennyt että olen paisunut kuin pullataikina tässä viime aikoina, mutta voi ristus. No ainakin mulle on kasvanut tissit. :---)

Toki tässä on ollut vähän kaikkea; rakkaan ystävän kuolema,  työnkuvan vaihto hetkellisesti istumatyöhön, stressi. Mutta ne on vain tekosyitä, tekosyitä sille etten soimaisi itseäni niin paljoa, tekosyitä sille että voin olla pullukka. Pullukka kenen jenkkakahvat pursuavat housujen yli kuin mikäkin hiivataikina kohotessaan. Pullukka kenen käsistä tuttava puhuu sanoilla 'siivet'. Vittu. Mä olen aina ollut 'alleista' hyvin häpeissäni, mutta nyt kun nään että mun käsiin on kertynyt selluliittia ja ne oikeasti ovat siivekkeet, mua ahdistaa. Mua ahdistaa istumatyön jälkeen turvonneet jalat ja nilkat, jotka muistuttavat tukkeja. Mua ahdistaa mun kaksoisleuka ja pyöristyneet posket. Mun on aika tehdä muutos, aloittaa kuntoilemaan ja tehdä se yksi ikuisuuden kestävä lupaus itselleni. Se lupaus että mä laihdun. Olemattomiin. Olla kaunis kuin keiju, kevyt kuin höyhen, läpinäkyvä niin kuin lasienkeli. 

Olla taas ilmaa, näkymätön, pieni. 

On taas aika palata samaan vanhaan kaavaan. Olla se mitä olin ennen, se mihin olen alitajuntaisesti kasvanut. Olla taas Lasienkeli.

Koska näin mulla ei ole hyvä olla, näin mä en voi jatkaa mun elämää. Kohta mä huomaan että olen jättimäinen. Nyt on aika kääntää kelkka. NYT.

43.

Miniloma on lusittu, lähdin puoleksi viikkoa suomen pääkaupunkiin Helsinkiin ja voin sanoa, että se kävi kulttuurilomasta se. Jotenkin tuntui että tuli tarpeeseen vain olla ympäristössä jossa ei kävele hyvänpäivän tuttuja vastaan, sai syödä hoteellilla aamupalaa ja hetken vain olla.Kaikkien rahahuolien ja suurien menoerien jälkeen pystyi hyvällä omallatunnolla käyttämään sitä rahaa, kun kaikki tarvittava oli maksettu tältä kuulta. Vaikka huono omatunto painaakin siitä, että tuli syötyä neljä päivää ulkona illalliset ja sitten aamupalat hotellilla (en ole syönyt noin 10 vuoteen aamupalaa jos olen kotona). Hotelli oli todella hieno, meillä oli joku kingsize 2m x 2m parivuode kaverin kanssa ja oli satiiniverhoa ja ikkunalautaa jossa pystyi istumaan ja juomaan viiniä. Voin sanoa että elin hetken jonkun muun elämää. Sovittiin kaverin kanssa, että ei puhuta mistään töistä tai mistään negatiivisista asioista vaan otetaan tämä aika vain meille, ja jessus olin sen tarpeessa. Hetken sain olla oman elämäni kuningatar. Nyt on tili tyhjä ja levännyt olo.

Kotiin palatessani minua odotti taas muuttosavotta, tyhjä jääkaappi, vaaka ja arjen velvollisuudet sekä tieto tulevista hautajaisista. Voisin lähteä takaisin, mutta töitä on tehtävä ja velvollisuudet suoritettava.

42.

 Tyhjiö. Tyhjä. Kuori. Ikävä. Ikuisuus.

Jotenkaan sitä ei tajua, miten hennon ohuella langalla meistä jokainen roikkuu elämässä mukana. Kuinka toisia käytännössä pitää itsestään selvyytenä, koska he ovat siinä. Kunnes eivät enää ole. Kuinka odottaa toista saapuvaksi, mutta hän ei enää saavu. Kuinka odottaa toisen vastaavan viesteihisi, kun olet kertonut jostain mistä halusit kertoa. Kuinka sydäntä viiltävä tunne on nähdä asioita joita olet toiselta saanut, tai jotka muistuttavat sinua toisesta, ja niistä hetkistä yhdessä.
Kuinka kamala tunne on se kun huomaa liian myöhään kuinka tärkeä ihminen sinulle oikeasti oli. Asiat konkretisoituu hieman liian myöhään.
Muistakaa kertoa teidän läheisille ihmisille kuinka tärkeitä he ovat, ja kuinka paljon arvostatte heidän läsnäoloa ja aikaa. Oli se sitten vanhempi, isovanhempi, ystävä, sukulainen, puoliso, jokin muu tärkeä henkilö.