Nyt uidaan taas syvissä vesissä. Vanha ystävä bulimia nostaa taas päätään ja oksentamisen tuoma nautinto ja tyhjä vatsa katumuksen jälkeen tuntuvat hyvältä. Juuri kun tuntui siltä että kaikki loksahtaa hyvin paikoilleen niin töitä ei ole, rahat alkaa hupenemaan ja auto hajosi.
Kuinka ollakkaan että mulle sattuu niin elokuvamainen tapahtuma, että moottorista irtoaa pieni pultti, joka on käytössä ja tärinästä johtuen sukeltanut syvälle auton sisuksiin imaisee itseensä niin suuren voiman, että koko saatanan moottori leikkaa kiinni. Millä vitun logiikalla, juuri mulle käy näin. Se auto oli juuri saatu kuntoon ja se oli mun unelma. Sen laittamiseen meni puoli vitun vuotta ja nyt se makaa taas tallissa käyttämättömänä ja ruostuu sinne.
Kuinka ollakkaan, että sipsiä ahmiessani tässä yksi päivä sain kuningasidean nähtyäni peilistä turvotuksen että on hyvä idea oksentaa. Kuinka ollakkaan aivoni käsitti sen niin, että on vitun hyvä idea tehdä se uudelleen. Ja uudelleen, aina kun peilikuva ei miellytäkkään minua itseäni. On siitä varmaan 4 vuotta kun olen viimeksi tästä syystä oksentanut.
Kaikenlisäksi mun piti pitää raitis tammikuu kaikista päihteistä paitsi alkoholista, villin uudenvuoden jälkeen, mutta kuinka ollakkaan auton hajoaminen ja muutenkin maansa myyneenä mä keräsin luuni ja menin alkoon. Sieltä tarttui mukaan viiniä, likööriä ja viinaa. Ei siinä, kai se on mun oma tapa käsitellä asioita, mutta olen vähän pettynyt itseeni. En osaa jäädä vain alkoholiin. Tahdon seuraa, tahdon nyt tänne jonkun joka kertoo mulle sen, että hei kaikki kyllä kääntyy paremmaksi. Vaikka en siihen lauseeseen uskoisikaan, se helpottaisi nyt.
Olen todella turhautunut, tahdon seuraa. Ajattelin että kutsuisin ihmisiä tänne kanssani viettämään iltaa, mutta nyt en enään tiedä että haluanko edes nähdä ketään. Voisin vain tehdä hervantalaisen benjihypyn tosta parvekkeelta. Vittu että voi turhauttaa. Vittu. VITTU.
(Impulsiivinen sanaoksennus, en odota että sinä mahdollisesti ymmärrät, oli vain pakko purkaa ajatuksia.)
