kuulumisia

Hetken mielijohteesta, olen taas luullut että voin paremmin.
Oon osannu hymyillä ja nauraa.
Mut joka kerta kun tulee pieni vastoinkäyminen niin siinä kohtaan,
mun järki lähtee huutaen karkuun ja mun tärisevä pieni keho jää niille sijoilleen.
Oon laihtunut. Muutamisen kiloa, olemalla vain yksinkertaisesti hyvin pienellä ruoalla liikenteessä.
Voimathan mulla ei urheiluun riitä, eikä myöskään se kärsivällisyys enää.
Joskus sitä tuli juostua helposti 10 km. Nykyään? Ei, ei näillä keuhkoilla.

Oon yrittänyt olla jämähtämättä kotiin lähipäivinä, koska täällä mulle tulee vain semmonen olo et oon vaan täysin turha paska. Mulla olisi nuoriso psykiatriselle torstaina aika, mutta musta tuntuu että voisin jättää sen väliin. Musta vaan tuntuu et kyllä mä selviän yksinkin. Ja koska olen alaikäinen olisi mun vanhempienkin pakko tulla sinne. Voisin vain soittaa ja sanoa että, ei tällä kertaa.

Koeviikkokin on ohi ja musta tuntuu että useimmat kokeet meni aivan päin jotain...
Siis yksinkertaisesti en vain osaa lukea kokeisiin ja kaikki on perseestä ja vittuuuuuhhh...
En pysty keskittymään. :P

No mutta jos tä uupunut ruumis nyt pikkuhiljaa lyllertäisi ihravuorineen koht suihkua ja menisi sen jälkeen nukkumaan.

palaillaan taas :3

Unelma

~ Mikä on? ~

Mikä on kun näkee pieniä vihreitä miehiä?

Mikä on kun näkee hahmoja pimeällä?

Mikä on kun ahdistaa ja vituttaa?

Mikä on kun pelottaa ja iketää?

Mikä on kun ei seura kelpaa?

Mikä on kun yksinäisyys aina ahdistaa?

Mikä on kun elämän halu katoaa?

Mikä on kun mikään ei ole enään mitään? 

__

~Unelma~

Lasken käteni parvekkeen kaiteelle,

suljen silmät ja unelmoin.

Tunnen kuinka tuuli liikuttaa hiuksiani,

ihoni väreilee auringon lämmöstä.

Kuulen kuinka linnut laulaa ja

ajatuksissani hevoset laukkaa.

Niitty on kaunis 

Kukat on värikkäitä.

Kuulen kuinka joku huutaa,

havahdun tähän hetkeen

avaan silmäni 

kaikki on harmaata,

vastapäisen parvekkeen ikkunat kimmeltävät

alas on kerääntynyt ihmisiä

Suljen taas silmäni

ja päästän irti.