Värikynät

Rakas pää, voitko piirtää minulle kartan.
ajatuksistani, pohdinnoistani
olen aivan hukassa,
en tiedä mihin mennä,
en tiedä mitä tehdä.

Kartan värikkään,
puukynällä raapustettu,
ajatuksella rustattu,
kartta salainen
mieleni syövereihin kajoan.

Ei ole päivänvalolle tarkoitettu,
ei ole kauniilla käsialalla kirjoitettu.

Ei ole värikästä,
ei kovin hohdokasta,
ajatuksia mustia,
tunne kuohuja ja tuskia.

On mieleni syövereihin kätketty,
ikuisesti piiloitettu,
löytämättömäksi sinetöity,
turhilta katseilta piilotettu.

Kanssani hautaan matkustaa,
hiljaisuuteen vajoaa,
kun aika mut viimein jättää,
putoaa värikynät.

FUCK

Joo vittu huomenna alkaa koulu, muistin sen vasta tänään, kun aamulla katsoin puhelimesta niin kalenteri näyttää 08.01.2017.
Voi vittu, mulla ei ole rahaa
Ja rahaa tarvitaan kirjoihin.
Olen siis jälleen yhden jakson ilman kirjoja.
Jee

En ole varma miellänkö tämän enään pro-anailuksi, koska elämääni on syömisen kanssa leikkimisen lisäksi tullut asioita jotka varjostavat ja piinaavat elämääni niin hyvien kuin huonojenkin asioiden ohella. Ei sillä ettenkö haluaisi olla vieläkin pieni ja sievä,

niinkuin keijukainen.

Mutta elämääni varjostaa mieli joka käskee ajattelemaan muita ensin,

pelottaa ajatus siitä, että jos minulle sattuu jotain ja joudun vaikka osastolle tiputukseen niin kuin se oli yhdessä vaiheessa hyvinkin lähellä, satutan muita.

En kestä sitä jos näkisin äitini itkevän vieressäni tietämättä sitä tulenko koskaan "kuntoon".

En halua kenellekkään läheiselleni pahaa tai sitä että joku olisi huolissani minusta. 

Jos tunnet minut, tiedät sen että leikin syömisilläni.

Salaa.

Esitän muiden keskellä aina sitä joka syö eniten ja sitä jolla on "aina" nälkä.

Tiiät sen että mun pieni ja hento ääni hymähtää aina elokuvissa kun joku hahmo sanoo jotain ruoasta. Ja tiedät myös sen, että kun ollaan saavutettu maaginen 00:00 rajapyykki, vittuunnun koska "haluan" ruokaa. Mutta eipä täällä tuppukylässä enään mikään huoltsikka siihen aikaan ole auki.

Välillä tuntuu että ajattelen muidenkin puolesta, 

ajattelen liikaa, ja ajattelen asioita joita ei pitäsi.

Käyn kokoajan kamppailua itseni kanssa siitä mitä saa ja mitä voi tehdä.

Harkitsen asioita tuhansia kertoja ja se että saan vastattua sinun kysymykseesi kestää minulta rakentaa ´minuutti päässäni lause joka vähiten voi sisältää väärinymmärrettäviä kohtia tai sitä, että erottuisin joukosta.

Olen mestari kätkemään itseni, ja aiheuttamaan hämmennystä sillä että olen läsnä fyysisesti mutta henkisesti olen jossain kaukana. Voin sanoa vaan sen.. että minä olen oikeasti näkymätön.

Pieni heikko ihminen joka on täysin sekaisin apua. 

Mutta liian rikki pyytääkseen sitä. 

Koska pyydän jos satut tuntemaan minut, tai sinulla on aavistus kuka olen, älä pelkää lähestyä minua.

Kaipaan ystävyyttä, kaipaan seuraa ja läheisyyttä.

Olen vain se ketjupolttaja joka seisoo muiden takana ettei olisi heidän edessään, olen se joka kyynisesti pesee käsiään ennen tunnin alkua koska haluaa että se tupakan haju vain haihtuisi ja olen se jonka ilme näyttää siltä että olisin tappanut itseni sisältä.

mutta heh, minähän olen. 

Olen sairas, mutta en pelkää myöntää sitä jos minulta sitä kysytään.

Olen se joka tekee kaikkensa eteen ettei kukaan kysyisi sitä koskaan.

Olen se joka ei halua kellekkään pahaa.

ja lisäksi.

Olen se joka tiedostamalla tiedostaa tiedottomuuden tiedosta.

Haluan vain joskus olla enkeli, ilman että kukaan hajoaa takiani.

En väitä etteikö kukaan välittäisi.

Pelkään vaan että minä välitän liikaa.