Se on lokakuun viimeinen viikko, pian on marraskuu. Pakkasia on alkanut tulemaan öisin, sääennustuksissa varoitellaan autoilijoita mustasta jäästä ja lumisateista. Auton joutuu käydä laittamassa päälle 20 min ennen kuin lähtee, vaikka todellisuudessa ei haluaisi edes nousta. Kelloja on siirretty talviaikaan ja illat pimenee. Yleinen apeus ja melankolia rakentaa pesää meidän suomalaisten talvi aivoihin. Pirteimmätkin ihmiset kokevat normaalia enemmän väsymystä. Kesällä aloitetut urheiluharrastukset taukoavat. Pikamuoti vaatteiden myynti lisääntyy, koska joka ikinen vuosi talvi tuntuu kylmemmältä ja kylmemmältä, vaikka todellisuudessa olisi muutama aste plussaa.
Itse huomaan talven tulevan siitä, kun alan kaivata jonkun ihmisen läheisyyttä. En nuku. Enkä syö. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, mutta hämmennyin eilen siitä tunteesta miltä toisen käsi tuntuu omassa kädessä. Siitä alkaa olemaan 2 vuotta kun sain jonkun läheisyyttä ihan huolella. Silloin 2.5 vuoden suhde kariutui lopullisesti ja aloin vuoraamaan itselleni kivetettyä ulkomuotoa. Ahdistuin jokaisesta ihmiskontaktista, ajatuksesta siitä että joku saattaisi tykästyä muhun. Sain paljon lokaa ja paskaa niskaani, koska kuulema vähättelin muiden tunteita. En vain tajunnut kiinnittää huomiota, tai en halunnut ajatella sitä mahdollisuutta että joku tykästyisi minuun. Toinen ainoista naispuolisista kavereistani huolestui siitä millaisiin retkuihin tunnen vetoa, ja miksi en ole pahemmin päästänyt ketään iholleni nyt melkein vuoteen.
Nyt noin vuoden selibaattikuurin ja henkisen ahdistuksen ja sodankäynnin myötä olen päättänyt että voisin yrittää. Mutta saatana kun mun miesmaku on niin vitun huono (kuulema, ei mun mieleestä). Joka kerta. En tiedä mitä daddy issues juttuja mulla on (luultavasti todella paljon) mutta se näkyy.
Heh.
Mutta meitsi menee vissiin tänään sitten syömään. En ole ikinä ollut treffeillä. Enkä voi jakaa tätä tietoa kenenkään ystäväni kanssa. Vittu.
