Keskiyön tarinointia

Nouset sängystä ja katsahdat kelloa, se näyttää jo yli puolen yön. Vedät vaalenapunaiset villasukat jalkaan ja kävelet kohti ikkunaa, huokaiset siihen ja piirrät ympyrän jonka sisälle pienemmän ja niiden päälle neliön. Hymähdät ja nostat mustat hiuksesi sotkuiselle nutturalle.
Vedät yöpaitasi päälle mustan kangastakin ja jalkaasi maiharit. Vaalenapunaiset villasukat yrittävät kiivetä vapauteen kengän kaulan kautta. Oikaiset takkiasi ja tartut kylmään ovenkahvaan, painat sen alas ja poistut syksyn pimeään ja koleaan säähän.
Painat kätesi taskuun ja kävelet takapihalle kohti metsää, metsää johon et saanut lapsena mennä. Metsä jonka laidalla näit hahmoja, ne kutsuivat sinua mutta pelkäsit. Nyt kokosit rohkeutesi ja kävelit kohti niitä hahmoja joiden varjot lankesivat kuunvalossa pitkin pihaa. Kuulit kuiskauksia, ne puhuivat sinulle. kuulethan ne?

Saavut viimein metsän laidalle ja voit aistia jonkun läsnäolon ja näet varjoja, mutta et mitään konkreettista eliötä. Tunnet olosi yhtäkkiä rauhalliseksi ja tunnet kuinka kylmä käsi koskee omaasi ja lähtee johdattelemaan sinua kohti synkkää ja pimeää metsää. Kävelet, monta tuntia ja tunnet kuinka jalkasi alkavat jo väsyä.

Sitten näet paikan mihin saavuit. Se on pieni aukio metsän keskellä, siellä oli lampi jonka vesi oli punaista. Samalla säpsähdät kun ohitsesi juoksee lapsi, tyttö vaaleahiuksinen pukeutuneena valkoiseen mekkoon ja jahtaa mustaa perhosta. Perhonen laskeutuu pienelle kivelle aivan lammen viereen ja tyttö istahtaa kiven eteen hyräillen jotain. Kävelet kohti häntä ja tunnet kuinka sydämesi syke kiihtyy ja ilma kylmenee. Ojennat kättäsi aikeinasi tarttua tytön olkapäähän, mutta sitten tyttö kääntyy. Salaman nopeasti lumenvalkoiset hiukset heilahtavat ja tunnet kuinka pienet kädet puristavat sinut syleilyyn.  Tytöllä oli jäänsiniset silmät ja pitkät ripset, aivan kuin nukella isovanhempiesi lipaston päällä nojaamassa maljakkoon ja odottaen että joku pieni lapsi tulisi ja leikkisisi hänellä.
Lumoudut tytön kauneudesta etkä välitä vaikka täysin tuntematon syleilee sinua, niinkuin hän olisi aina ollut siinä.

Tyttö avaa mustan nutturasi ja silittää takkuisia hiuksia, hymyilee ja halaa uudelleen.
"Odotinkin jo sinua, sisko." tyttö sanoi ja painoi helmiäisen värisen puukon vasten kylkeäsi ja painoi sen sisään. Punainen neste, valui pitkin reittäsi. Putosit polvillesi ja tunsit kuinka tyttö painoi otsan otsaasi vasten ja hymyili.
"Nyt olemme ikuisesti yhdessä, sinä ja minä. Voimme nyt leikkiä ikuisesti yhdessä." tyttö kihersi ja silmissäsi pimeni.

Pelottaa..

Jokaisen eteen tulee tilanne, kun eskarista mennään ala-asteelle. Aikuiset itkee koska heidän lapsensa kasvavat.

Entä kun siirrytään ala-asteelta ylä-asteelle, kun 1. luokkalaiset tuovat ruusut ja laulavat "isoille". Kyllä siinä murtuu aika helposti.

Mutta sitten se mikä minulla on tielläni. Tulen toukokuun 30. päivänä kapuamaan viimeistä kertaa ylä-asteeni korokkeelle. Siinä sitten yritän parhaani mukaan pidätellä itkua, kun 1. luokkalaiset tuovat ruusut. Olen varma että tulen itkemään enemmän kun koko elämäni aikana enään koskaan. Kuvitelkaa, viimeistä kertaa oppilaat, opettajat, koulu...

Voin suoraan sanoa nyt heti että mua pelottaa se. Ajatus että oon taas vuotta ylempänä. Ahistaa...
Tulee kesäloma jonka oon kokonaan yksin, uusi koulu.. Oon täysin yksin. Vanhat rutiinit menee sekaisin... En halua..
En pysty..

Kolmen vuoden päästä, mut heitetään viimeistään pihalle. Mitä mä sitten teen? Oon täysin yksin, ilman perhettä, kotia, ystäviä.. Turvaa.. Ilman mitään...


Vihaan tällä hetkellä jo viikonloppuja, koska silloin ei ole rutiineita mitä noudattaa ja oon yksin...

En tiiä mitä teen...

Yksin?

Siis en tiiä mikä mulle tulee kun vanhenen. 

Pienenä olin aina tutustumassa uusiin ihmisiin.

Nykyään, en tutustu uusiin ihmisiin enään ollenkaan.

Tuntuu että voisin vain katkaista kaikki ystävys suhteeni.

Kaikki pettävät yksi kerrallaan luottamukseni.

Oon kohta aivan yksin.

Ei sillee et se haittaisi minua, mutta tilanne on täysin uusi mulle.

Sen oon tienny aina tiennyt että selviän paremmin yksin kuin ryhmässä ja olen tottunut toimimaan yksin. 

Mutta tieto siitä, että kukaan ei välittäisi pelottaa.

Vaikka tiedän että mulla on rakas, joka tukee mua. Mutta kyllä te tiedätte että jokaisella pitäisi olla se paras ystävä, jolle voisi uskoutua kertomaan kaikki ilot ja surut.

Suunnittelin että voisin mennä yöllä ulos. Ja päästää kaikki patoutumat ulos, hengähtää hetki ja miettiä... Tulkaa hakemaan mut pois.