52.

Siis poltan puhelimen ja sen mukana kaikki vitun sovellukset ja muistot.

Se aika vuodesta kun on lämmin ja ihmiset olettaa että kaikille on ok olla alasti, pukeutua uikkareihin, saunoa ja uida. No onhan se ok, jos olet sinut kroppasi kanssa etkä ole viimeisen 2 vuoden aikana kerännyt itsellesi +15 kg talvivarantoa kehoosi. Ehkä jopa +20. 

Ärsyttää, ahdistaa, ällötää, puistattaa. 

Jälleen kerran ollaan siinä pisteessä että mä vihaan mun kroppaa.

Minkä takia mulla pitää olla sellanen viululantio, hipdip, mikä vitun kolo onkaan.
Voisin hyväksyä jos olisin kurvikas, mutta olen ihan vitun olion mallinen. Edes alushousut eivät istu koska liian alhaalla on rasvaa, puristuu. Keskellä lantiota/lonkkaluuta se korostaa sitä kuoppaa, ja ylempänä taas kerääntynyt rasvaa niin että puristaa ja n-ä-y-t-t-ä-ä tyhmältä. Sitten kun koittaa katsoa netistä vähän jn vinkkejä malleja miten pukeutua, niin joka toinen on sellainen olematon pieni kuoppa ja sitten kapea vyötärö. 

Mä olen ku joku vitun pahvilaatikko, josta on vain pohjan kulmat potkitu rusinaksi. Mulla kiehuu.

Takapuoli jees jees mallinen sivusta, mutta takaata se meneekin lantioluiden takia kuopalle ja näyttää taas vitun tyhmältä. 

Vitun vittu mä sanon taas. 

Mul on ihan hyvä päivä kiitos kysymästä. :)

 

51.

 Elämäntapa remonttia, epäonnistumisia, valheellisia lukuja. 

Istun tässä työkoneen ääressä, olen aloittanut työt fyysiesti, mutta en henkisesti.
Neljä viimeistä yötä on mennyt aivan pilalle, en pysty nukkumaan enkä tiedä miksi. Turhauttaa.
Töihin kävellessäni keli on ennemminkin syksyinen kuin keväinen tai alkukesäinen, ilma on viileä, luonto ei ole herännyt eloon ja yksinkertaisesti vain ärsyttää kaikki.
Olen uupunut, olo on muutenkin omituinen sillä vietin vappua selvinpäin. Ekaa kertaa lapsuuden jälkeen.

Ostin parisen viikkoa sitten salikortin, olen käynyt kerran. Lenkillä kävelemässä / juoksemassa sen sijaan olen taas aktivoitunut käymään, mutta nyt polvet reistailee taas, niinkuin silloin takavuosina aikoja sitten. Myös unenpuute saattaa siihen vaikuttaa, sillä eihän keho ehdi palautumaan mistään kunnolla jos ei nuku. En tiedä. Ruokailuja olen yrittänyt saada tervellisempään suuntaan, mutta vuorotyöläisenä helposti lipsahtaa sen helpon ja nopean einesruoan suuntaan. Eiköhän tämä pikkuhiljaa, kunhan kasvattaisin ensin sen selkärangan.

Painosta minulla ei ole tietoakaan tällä hetkellä se on jotain 81-86 kg välillä, sillä kotivaakaa minulla ei ole enkä täysin luota vanhempieni vaakaan joka näyttää 81.6 kg. Se kuulostaa niin vähältä verrattuna siihen, että uusia venymäarpia on alkanut muodostua  rintoihin, jalkoihin ja pentele vie yksi käsivarteen. Jaloissa ne nyt ei haittaa niin paljoa, mutta painuisi helvettiin mun käsivarresta, siihen en antanut lupaa ilmaantua. 

Mutta muuten elämässä rullaa ihan hyvin, parisuhde on ihan vakaalla pohjalla, olen saanut uusia ystäviä ja vanhat asiat eivät ihan hirveästi kalva enää päivittäin.

50.

Päätin laittaa hanskat naulaan eilen huonojen elintapojen suhteen. Mutta sitten tajusin että eihän mulla ole edes naulakkoa tai hanskoja, niin päädyin sitten illalla syömään lämpimiä voileipiä. Minä joka en ole leipää ostanut vuosiin, haluaa tehdä lämpimiä ruisleipiä. Mitä vittua nyt taas.

Siinä sitten itkua tihrustaen söin kolme lämmintä ruisleipää täytteinä juustoa, valkosipuli metvurstia, voita ja tomaattia. Toki vastapainona ostin sitten maustamatonta soijajogurttia ja pakastemarjoja. (Yritän tuudittautua ajatukseen että onnistun kyllä.) Jos se tästä pikku hiljaa taas lähtisi, toivon niin. Kuntosalille haluaisin lähteä, mutta en uskalla sillä mulla ei ole hajuakaan mitä perkelettä edes tekisin siellä. Lähinnä varmaan nolaisin jollain tavalla itseni ja sitten kuvainnollinen häntä koipien välissä kipittäisin kotiin. Mahtavaa kuulostaapa hauskalta. Samalla lenkkeilystä haaveillen, mutta tuolla on aivan liian liukas viedä edes roskia. Lippasen kaket meinaa lentää joka kerta kun poistun ulko-ovesta. 

Joskus vain huokailen itsekseni, että minkä takia elämästä pitää itse tehdä niin vaikeaa. Kun voisi vain lipua valtavirran mukana ja katsoa minne elämä kuljettaa, niin teen pienistäkin asioista vitun hankalaa. Jokaista asiaa pitää kyseenalaistaa ja turhaudun välittömästi jos jokin ei mene suunnitelmien mukaan. 

Tämä blogi on yksi niistä, joskus olin hyvä kirjoittamaan, nykyään se on vain aivosumun tuottamaa sanaoksennusta josta ei saa kiinni. Lukuisia tekstejä on luonnostilassa, koska en enää itsekään ymmärrä mitä niillä olen ajanut takaa. Mutta eihän se haittaa, onhan tämä lähinnä nämä vuodet ollut alusta, jonne voin purkaa kaikki tunteet ja mietteet sillä hetkellä. Toki samoin mietin et jos joku tätä sattuu lukemaan niin millaisenkohan kuvan se minusta päässään luo. Hei vain sinulle! 

 

 

49.

Hetken tie on kevyt. 

Joulu meni, uusivuosi meni, loppiainen ja aluevaalit. Asioihin on tullut muutoksia, toki ei niihin joihin toivoin. Työkuviot ovat jatkuneet vanhassa työpaikassa määrättyä pidempään, ja näillä näkymin huhtikuuhun saakka. Asunnon suhteen joka sijaitsee aivan toisessa kaupungissa missä tämä työpaikka on tehty radikaaleja päätöksiä ja päätin nyt sitten 6 kk asumisen jälkeen irtisanoa sopimuksen. Laskeskeskelin nimittäin, että olen 4 yötä kokonaisuudessaan viettänyt sielä ja yhden yön hinta 6 kk ajalta on aika suolainen.
Stressiä siis luvassa, kun asunto pitäisi saada tyhjennettyä määräaikaan mennessä ja minulla ei vapaa-aikaa juurikaan ole.

Tuoreen syksyllä alkaneen parisuhteen kanssa menee ihan niin ja näin. En oikein vieläkään osaa olla, ja enemmän toimin kuin kaverisuhteessa olisin. Toki meillä läheisyyttä ja hellimistä on mutta vain kahden kesken. Toki kaikki tietävät että olemme yhdessä, ja ajatus jatkuvasta lääppimisestä inhottaa, mutta silti jotenkin kynnys vaihtaa katseita, pusuja tai kosketuksia toisen läsnäollessa on suuri.
Tähän saattaa vaikuttaa oma menetyksen pelko sekä tarve olla päästämättä ketään ihon alle, ja pelkään että kun niin teen jään yksin. Niinkuin olen aina jäänyt. Ja tähän heijastuu mustasukkaisuus, hillitsen tietenkin sen eikä minulla ole syytä olla mustasukkainen, mutta se riittämättömyyden tunne kalvaa jossain selkäpiissä ja heijastuu sitten 'entä jos' ja 'mitä jos' ajattelulle joka laskee mielialaa. Seksi on asia jossa en osaa tehdä aloitetta koska jotenkin olen vain niin arka asian suhteen. Toki meillä sitä nyt saattaa olla kerran viikonlopussa jos ollaan juotu, tai ei välttämättä sitäkään. En tiiä, turhauttaa kaikki saatana.

Painoa minulla on 81 kiloa (uskaltauduin vaa'alle kotipippaloissa poikien painostuksesta), joka on aivan suunnattoman paljon, toki alkoholinkäytön ja paskaruoan syytä tämä on ja tiedostan sen. En vain oikein tiedä mihin suuntaan tästä lähteä. Miten alkaa purkamaan taas asioita, kun on helpompaa olla aina joko töissä tai humalassa.