Oon aiheuttanut itselleni mahdottoman umpisolmun.
Tuntuu että en pääse tästä pois.
Kipu on sietämätön.
Viillän sitä pois, mutta se sattuu.
Tällä kertaa se ei helpotakkaan niinkuin viimeksi teki.
Piirrän ihoon viivoja, joista valuu noroina elämän nestettä.
Sitä kallisarvoista ainetta jonka voimasta olen täällä.
Se pitää mut hengissä, ja silti leikin sillä kuin mustekynän musteella.
En ole ylpeä tästä, mutta en pääse eroonkaan tästä.
Haluan kuolla, unohtua.
Tein väärin.
-
En enään tiedä mitä mun pitäisi oikeasti tehdä.
Oon onnistunut kuolettamaan mun tunteet.
En tunne mitään.
Oon kävelevä kuollut.
Sisältä mätä.
Kun joku puhuu rakkaudesta.
Mietin mielessäni
-"Mitä se on?"
Miltä tuntuu rakastaa.
Miltä tuntuu olla rakastettu.
Ainoa asia mitä haluisin on kyky tuntea iloa ja rakkautta.
En tätä ainaista tuskaa ja surua.. kipua..
-
Tahdon vain et joku kykenee auttamaan mua ja pelastamaan mut..
