47.

 Kello vierii eteenpäin tuskallisen hitaasti, tuntuu kuin aika ei menisi ollenkaan eteenpäin. Teet töitä jotka eivät toimenkuvaasi todellakaan kuulu. Heräät joka aamu zombina ja kiroat sitä että edes heräsit tänään. Kävelet autopilotilla töihin ja toimit siellä ilman sen suurempia ajatuksia. Yhden päivän vapaapäivä välissä ei tee muuta kuin hallaa, sillä et ehdi palautumaan. Työpäiväsi ovat pidentyneet ja istumatyö vaatii asioita joita et edes muistanut. Huokaus. Olen kokoajan väsynyt, uupunut, ja iloton. Päässä pyörii ajatuksia jotka eivät siellä saisi todellakaan liikkua, ja kaikki on hankalaa.

Se on uupumus joka nostaa päätään. Se joka on ollut kauan poissa, mutta kaiken viime aikaisien tapahtumien jälkeen möyrii syvältä sisuksistani vapaaksi. Se on tukahdutettua raivoa, surua, hämäriä ajatuksia ja itsensä kieltämistä. Ne ovat asioita joita yrittää pitää kauan itsellään, mutta loppujen lopuksi se taakka mitä kantaa on liian iso. Se on vaikuttanut ruokailuun, oman kehon kuvaan sekä ystävyyssuhteisiin. 

Hyvällä omalla tunnolla vaikkakin pienillä valkoisilla valheilla sain junailtua itselleni 4 päivän vapaan. Se alkaa tänään, ja päättyy maanantaina. Se jos jokin tulee taas tarpeeseen. Nyt lupaan itselleni etten tee mitään asioita jotka eivät kuulu minulle, ja voin viettää vihdoin vapaat jotka eivät kuormita minua yhtään. 

Voin olla tai olla olematta, voin sulkea puhelimen ja olla hiljaiselossa. Voin juoda litran viiniä ja kuunnella musiikkia. Syödä hyvin tai olla syömättä, ilman että tarvitsee miettiä vaikuttaako se päivän suorituskykyyn.

 ....

Palaan sorvin äärelle taas piakkoin, mutta nyt mä lepään. Luvalla ja rauhassa.