pelottaa.

Mun päässä liikkuu ainoastaan kamalan pimeät ajatukset enkä voi ees nukkua koska mietin kaikkea turhaa. Suoraan sanottuna mun oma mieli pelottaa mua tällähetkellä. Valvon yö toisensa jälkeen ja mietin. Silmät verestävinä meen kouluun ja esitän, eiku enhän mä enään ees jaksa esittää. Kuljen vain koulun käytävillä kuin haamu ja tuijotan ihmisiä jotta he pysyisivät pois luotani.

Toisin sanoen olen onnistunut. Olen vihdoin näkymätön. Ketään ei enään jaksa edes kiinnostaa.

Mitä jos mä vaan tänä yönä katoaisin? Tai huomenna? Olisiko sillä loppujen lopuksi enään mitään väliä? Enpä tiedä, en yhäkään osaa ennustaa. Ehkä joskus sitten.

Musta tuntuu et mua ei vaa oo tarkotettu tähän. Oon yrittänyt itse olla kaikille aina sillee, että kyllä kaikki viellä kääntyy parhain päin, mut nyt huomaan et vittu ei se aina ole niin.

Mä haluan vain tukea. Jonkun jonka puoleen kääntyä. Olkapään jota vasten itkeä.