50.

Päätin laittaa hanskat naulaan eilen huonojen elintapojen suhteen. Mutta sitten tajusin että eihän mulla ole edes naulakkoa tai hanskoja, niin päädyin sitten illalla syömään lämpimiä voileipiä. Minä joka en ole leipää ostanut vuosiin, haluaa tehdä lämpimiä ruisleipiä. Mitä vittua nyt taas.

Siinä sitten itkua tihrustaen söin kolme lämmintä ruisleipää täytteinä juustoa, valkosipuli metvurstia, voita ja tomaattia. Toki vastapainona ostin sitten maustamatonta soijajogurttia ja pakastemarjoja. (Yritän tuudittautua ajatukseen että onnistun kyllä.) Jos se tästä pikku hiljaa taas lähtisi, toivon niin. Kuntosalille haluaisin lähteä, mutta en uskalla sillä mulla ei ole hajuakaan mitä perkelettä edes tekisin siellä. Lähinnä varmaan nolaisin jollain tavalla itseni ja sitten kuvainnollinen häntä koipien välissä kipittäisin kotiin. Mahtavaa kuulostaapa hauskalta. Samalla lenkkeilystä haaveillen, mutta tuolla on aivan liian liukas viedä edes roskia. Lippasen kaket meinaa lentää joka kerta kun poistun ulko-ovesta. 

Joskus vain huokailen itsekseni, että minkä takia elämästä pitää itse tehdä niin vaikeaa. Kun voisi vain lipua valtavirran mukana ja katsoa minne elämä kuljettaa, niin teen pienistäkin asioista vitun hankalaa. Jokaista asiaa pitää kyseenalaistaa ja turhaudun välittömästi jos jokin ei mene suunnitelmien mukaan. 

Tämä blogi on yksi niistä, joskus olin hyvä kirjoittamaan, nykyään se on vain aivosumun tuottamaa sanaoksennusta josta ei saa kiinni. Lukuisia tekstejä on luonnostilassa, koska en enää itsekään ymmärrä mitä niillä olen ajanut takaa. Mutta eihän se haittaa, onhan tämä lähinnä nämä vuodet ollut alusta, jonne voin purkaa kaikki tunteet ja mietteet sillä hetkellä. Toki samoin mietin et jos joku tätä sattuu lukemaan niin millaisenkohan kuvan se minusta päässään luo. Hei vain sinulle!